Miksi merkitään ja miten?
Suomessa jokainen poro on jonkun omistama. Omistajuudentunnistamiseen käytetään korvamerkkejä, eli poron korvista leikataan pieniä paloja pois. Erilaisia tapoja leikata paloja pois korvasta ovat pistel, pykälä, hanka, poikki, haara, halki, päätä vita, alta vita, terotus, ketunkanto, vastahanka, reikä ja reiästä halki, linnunvarvas, tiili, rappuhanka, hanka ja hangan sisään sekä vatma. Nimeltään näitä kutsutaan teoksi tai sanoiksi. Kun tekoja voidaan yhdistellä ja käytettävissä on kaksi korvaa, korvien pääty, sekä ylä- ja alapuoli on erilaisia merkkejä tuhansia. Jokaisella poronomistajalla on oma merkkinsä ja samanlaista merkkiä ei saa lähialueella olla.
Poroja merkitessä tulee merkitsijän olla nopea ja merkit tehdäänkin taidolla, myös merkinnässä käytettävän puukon tulee olla puhdas ja terävä. Merkkiä tehdessä tulee myös noudattaa viranomaismääräyksiä, eli yli kolmannesta korvan pituudesta ei saa leikata pois, poromerkki ei saa ulottua korvan juurirustoon asti, eikä poromerkki muussa osassa korvaa saa mennä korvan reunasta kolmannesta syvemmälle (poronhoitoasetus 21.9.1990/883, 16 §).
Poron vasa tuntee merkkiä tehdessä pienen nipistyksen, mutta unohtaa tilanteen pian. Poron korvan rakenteesta johtuen merkkien tekeminen on turvallista, eikä aiheuta liiallista kipua porolle. Myöskin verenvuoto on hyvin vähäistä ja korva paranee nopeaa. Poikkeuksena tästä on pakkasaika, jolloin merkitsemistä ei saa tehdä, sillä vuotoriski on liian suuri. Nimittäin pakkanen hidastaa porolla muuten nopeaa veren hyytymistä.
Miksi merkitään leikkaamalla korvat?
Korvamerkkien käyttäminen porojen tunnistamiseen ja omistamiseen on satojen vuosien perinne. Välillä esiin nousee kysymyksiä poron kärsimisestä merkkiä tehtäessä tai tavan vanhanaikaisuudesta. Kyse ei kuitenkaan ole vanhanaikaisesta tavasta, vaan korvien loveaminen on paras tapa porojen merkitsemiseen monestakin syystä. Muita tunnistamiseksi esitettyjä mahdollisuuksia olisivat piltat, eli korvaan laitettavat laput, kaulaan laitettavat pangat, sekä siruttaminen. Osa poronomistajista käyttääkin poroilla korvamerkin lisäksi pilttoja ja/tai pankoja. Yksistään mikään näistä muista vaihtoehdoista ei kuitenkaan toimisi merkitsemistapana.
Korvasta luettavan merkin voi lukea, eli nähdä ja tunnistaa etäältä koskematta poroon, kiikareilla vieläkin kauempaa. Näin säästytään porojen turhalta kiinniottamiselta ja käsittelyltä. Tällä tavoin vältytään aiheuttamasta porolle turhaa stressiä. Porot ovat hyvin stressiherkkiä eläimiä, eivätkä yleensä ole tottuneet ihmiskosketukseen/kiinnipitoon. Etäältä merkin tunnistaminen myös nopeuttaa käsittely tilanteita eli vasojen merkitsemistä, sekä erotuksia. Jos jokainen poro tulisi ottaa kiinni tunnistamisen vuoksi olisi työ paljon hitaampaa, mikä vaikuttaa taloudellisesti ajan pitkittyessä. Myös porojen aidassa olo aika pitenisi ja aiheuttaisi poroille lisästressiä.
Korviin leikattu korvamerkki on koko poron iän pysyvä merkki. Jos poroilla käytettäisiin pelkästään pilttoja tai pankoja on niissä riski irtoamiseen, jolloin ei poron omistajaa voisi saada enää selville. Pelkästään pilttojen ja pankojen käyttäminen tekisi myös porojen varastaminen helpoksi. Pilttojen repeäminen myös aiheuttaa porolle kärsimystä, sillä sen revetessä voi koko korva repeytyä. Siruttaminen taas on hyvin hidas toimenpide, sekä sirun lukeminen toistaiseksi hyvin vaikeaa ja aikaa vievää. Siruttaessakin on mahdollista sirun kasvaminen ulos.
Mistä tiedetään mihin merkkiin vasa tulee merkitä?
Vasat merkitään samaan merkkiin, jossa emä on. Vasoja voidaan merkitä toukokuussa vastasyntyneenä (vasottaminen) tai keskikesän aikaan, mahdollista on myös jättää vasojen merkitseminen kokonaan erotusten yhteyteen.
Kesämerkityksissä vasojen merkitseminen tapahtuu yöaikaan, sillä silloin on viileämpää. Porot kootaan räkän avustuksella syöttöaitaan tai aidan läheisyyteen. Porot tuodaan illan tullen kaarteeseen, jonka jälkeen merkitseminen voi alkaa. Merkitä voidaan kahdella eri tavalla, perästä leikkaamalla tai laputtamalla. Poroja merkitään kerrallaan yhden yön aikana vain tietty määrä riippuen sääoloista ja merkityksissä olevan väen määrästä, tällä pyritään pitämään porot mahdollisimman vähän stressaantuneina.
Perästä leikatessa porot ovat laajassa kaarteessa koko merkityksen ajan. Poromies katsoo yhden parin kerrallaan. Vasa nimittäin seuraa emäänsä ja kulkee emän rinnalla. Tämän vuoksi porot pyritään pitämään rauhallisina, sillä jos vaamet ovat hermostuneita eivät ne välttämättä huolehdi vasastaan. Myös väsyneenä vasat eivät jaksa seurata emäänsä vaan jäävät makaamaan. Vaamen merkki katsotaan, jonka jälkeen vasa otetaan kiinni joko suopungilla heittämällä tai vimpalla. Vasalle leikataan sama merkki kuin emällä on, jonka jälkeen se vapautetaan.
Laputtaessa eli kilkuroidessa vasat otetaan kiinni joko vimpalla kaarteessa tai porot käytetään pienemmän aidan eli kirnun läpi, jolloin vasat voidaan pyytää myös käsin kiinni. Vasoille laitetaan numerolaput kaulaan, jonka jälkeen porot päästetään takaisin kaarteeseen. Seuraavaksi on kattelu, eli poromiehet seuraavat pareja ja ottavat ylös numerolistaan, mikä numerovasa on kenenkin omistama. Viimeisenä vasat pyydetään uudelleen kiinni ja merkitään numerolistan mukaisesti merkkeihin.
Kaarre = pyöreä/soikea aita, jossa poroja käsitellään
Pari = Vaadin ja vasa
Vaadin, vaami, vaan = täysikasvuinen naarasporo
