Kylät ja yhteisöt

Leader-rahoituksella tuetaan ja kehitetään kylien ja alueen elinvoimaisuutta, viihtyisyyttä ja elämisen sekä yrittämisen edellytyksiä. Haluamme olla mukana kehittämässä Tunturi-Lapin elinvoimaisuutta ja pitää kylät asuttuina ja houkuttelevina paikkoina olla ja elää.

Yleishyödyllinen kehittäminen

Yleishyödylliseen kehittämiseen voi saada tukea esimerkiksi paikallisen kulttuurin, matkailun tai kylätoiminnan kehittämiseen, yritys- ja viljelijäryhmähankkeille, Älykkäät kylät -strategioiden laadintaan sekä koulutus- ja tiedonvälityshankkeisiin. Yleishyödyllisen kehittämisen sateenvarjon alle kuuluvat myös EIP- ja Älykkäät kylät -hankkeiden valmisteluun tarkoitettu valmisteluraha.

Tukea ei myönnetä toimintaan, joka kuuluu yhteisön lakisääteiseen pakollisen perustehtävän hoitamiseen. Tuettavan hankkeen on tarkoitus antaa hakijalle mahdollisuus toteuttaa sellaisia lisätehtäviä, joiden toteuttaminen ilman tukea ei olisi mahdollista. Tuettavan hankkeen maksimikoko on 100 000 euroa. Huomioithan, että hankkeita ei saa aloittaa ennen hankehakemuksen lähettämistä ja vireilletuloa Hyrrä-palvelussa. Hyrrä lähettää vireilletulosta viestin hakijalle.

Rahoituksen hakeminen lähtee liikkeelle ideasta. Ota ensimmäisenä yhteyttä meihin ja tutustu rahoituksen hakemiseen.

Esimerkkejä tukikelpoisesta yleishyödyllisestä kehittämisestä:

Yhteistyöhankkeet (sis. ns. tavanomaiset kehittämishankkeet sekä yritysryhmähankkeet)

Älykkäät kylät

Koulutus- ja tiedonvälitys
Älykkäät kylät -strategioiden ja EIP-hankkeiden valmisteluraha

Esimerkkejä tukikelpoisista kustannuksista yleishyödyllisissä kehittämishankkeissa:

henkilöstökulut

matkakustannukset

ostopalveluiden hankintakustannukset

vuokrakustannukset

pienhankinnat kuten hankkeen toteuttamisessa tarvittavat materiaalit ja välineet

kohtuulliset tarjoilukustannukset hankkeen kokous-, koulutus- ja tiedotustilaisuuksissa

tarpeelliset ja kohtuulliset matkakulut

Vuoden 2025 hakujaksot

  1. 23.1.2025* 
  2. 23.2.2025*
  3. 20.4.2025 
  4. 18.5.2025*
  5. 24.8.2025 
  6. 19.10.2025*  (henkilökunta lomalla vk 42)

Valmistelurahaa ja pienhankkeita on mahdollista hakea joka hakujaksolla. Muita yleishyödyllisiä kehittämis- ja investointihankkeita voi hakea hakujaksojen 1., 2. 4. ja 6. aikana.

Kuvituskalenteri, jonka etualalla on analoginen kello. Kalenterissa yksi päivä on korostettu oranssilla. Taustana vihreä ympyrä. Kuva symboloi ajankäyttöä, aikataulutusta tai tapahtumien suunnittelua.
Kuvitus viitasta, jossa on kaksi vastakkaisiin suuntiin osoittavaa nuolta: valkoinen vasemmalle ja oranssi oikealle. Taustana vihreä ympyrä. Kuva symboloi valintoja, suunnan hakemista tai päätöksentekoa.

Rahoituksen hakemisen ohjeet

Ohjeemme auttavat sinua tuen hakuprosessissa vaihe vaiheelta. Mikäli päädyt laatimaan hankehakemusta, käy tutustumassa tarkemmin ohjeisiimme.

Tukivaihtoehdot

Yhteistyöhankkeet

Yhteistyöhankkeissa voi saada tukea sellaisen yhteistyön edistämiseen, johon osallistuu vähintään kaksi toimijaa. Yritysryhmä- ja viljelijäryhmähankkeissa mukana tulee kuitenkin olla vähintään kolme hakijaa läpi hankkeen: tuenhakija ja toimenpiteen kohteina olevat yritykset. Yhteistyöhankkeissa tuensaajana on yksityis- tai julkisoikeudellinen yhteisö. Yhteistyöhankkeet voivat olla paikallisia, alueellisia, alueiden välisiä, valtakunnallisia tai kansainvälisiä. 

Leader-hankkeissa tavanomaiset yleishyödylliset kehittämishankkeet kuten matkailun tai paikalliskulttuurin edistäminen kuuluvat yhteistyöhankkeiden alle tällä rahoituskaudella, vaikka hakijana olisi vain yksi taho kuten kyläyhdistys.

  • Tuen osuus on 90 %. Tuen osuus yritys- ja viljelijäryhmähankkeissa on 75 %.
  • Talkootyöllä voi korvata yksityistä rahoitusta jopa 100 %.
  • Yleishyödyllisen kehittämishankkeen maksimikoko 100 000 €.
  • Yleishyödyllisen kehittämishankkeen maksimikoko 100 000 €.

Älykkäät kylät -hankkeet

Älykkäät kylät -hankkeet. Älykkäät kylät ovat maaseutualueiden yhteisöjä, jotka yhdessä muiden tahojen kanssa etsivät ratkaisuja maaseudulla elämisen haasteisiin omien vahvuuksiensa pohjalta. Älykkyys tarkoittaa tässä yhteydessä kaikenlaisia uusia kokeiluja, toimintatapoja, yhteistyöverkostoja ja osallisuutta. Digitaalisuus, tiedon hyödyntäminen, uusi teknologia ja tekoälyratkaisut ovat keskeisiä työkaluja, mutta eivät ainoa tapa toteuttaa älykkyyttä kylissä. Hankkeissa on mukana aina useampi kuin yksi toimija – Älykkäät kylät ovat ikään kuin maaseudun yhteisöjen yhteistyöhankkeita.

Älykkäät kylät -hankkeiden avulla on tarkoitus edistää kylän tai kunnan elinvoimaa konkreettisesti. Kylä tai kunta voi etsiä apua esimerkiksi oppilaitoksista, tutkimuslaitoksista tai asiantuntijaorganisaatioista kohtaamaansa haasteeseen tai tarpeeseen, kuten väestön ikääntymiseen, huonoihin tietoliikenneyhteyksiin, kestävän matkailun kehittämiseen tai vetovoiman parantamiseen. Älykkäät kylät -hankkeissa hanketta hakee yksi taho, jolle tuki myönnetään, mutta hankkeessa tulee olla mukana vähintään kaksi toimijaa, mielellään kuitenkin useampi toimija. Kumppanina voi olla myös toinen kylä tai kunta – Suomesta tai maailmalta.

Älykkäät kylät -kokonaisuutta voi ketjuttaa siten, että hakee ensin valmistelurahaa, toteuttaa sitten varsinaisen ”päähankkeen” ja sen jälkeen hakea vielä tukea päähankkeessa esiin nousseisiin tarpeisiin kuten investointeihin.

Myös Leader Tunturi-Lappi voi toimia Älykkäät kylät -hankkeiden koordinaattorina, jos hankkeeseen tulee mukaan useampi toimija ja kehittämisaihio.

  • Tuen osuus on 90 %.
  • Talkootyöllä voi korvata yksityistä rahoitusta jopa 100 %
  • Hankkeen maksimikoko 100 000 €.

Lue lisää Älykkäistä kylistä maaseutu.fi-osoitteesta tai Ruokaviraston sivuilta.

Koulutus- ja tiedonvälityshankkeet

Koulutus- ja tiedonvälityshankkeissa pyritään lisäämään maatalouden, metsätalouden sekä maaseudun yritysten, yhteisöjen ja asukkaiden osaamista CAP-suunnitelman erityistavoitteisiin liittyen. Lisäksi tukea voidaan myöntää luonnon, ympäristön ja ilmastonsuojeluun liittyvään tiedon lisäämiseen.

Koulutushankkeissa koulutettavina aiheina voivat olla esimerkiksi ilmasto- ja ympäristöasiat, digitalisaatio, energiatehokkuus ja sekä uusimman tutkimustiedon levittäminen. Koulutusta voi hankkeessa järjestää täsmäkoulutuksena, ryhmäkoulutuksena tai laajempina kokonaisuuksina kuten kursseina tai valmennuksina. Koulutusta tarjoavalla toimijalla tulee olla asianmukaiset valmiudet järjestää koulutusta eli pätevä henkilöstö.

Koulutushankkeiden tukitaso on 50 –90 %.

Valmisteluraha 5000 €

Valmistelurahaa voi saada yritys- tai viljelijäryhmähankkeiden, tuottajaorganisaatiohankkeiden, EIP-hankkeiden ja Älykkäät kylät -hankkeiden valmisteluun. Tuki on muodoltaan vakioitu 5 000 euron suuruinen kertakorvaus. Ehtona valmistelurahan myöntämiseen on hakijan tai ryhmän aito pyrkimys kehittämiseen.

EIP-hanke on lyhenne sanoista ”European Innovation Partnership”. EIP-hanke antaa hyvät mahdollisuudet kehittää, jalostaa ja ottaa käyttöön maa- ja metsätaloudessa kaivattuja uusia keksintöjä aina liiketoimintamahdollisuuteen asti.

Valmisteluraha madaltaa kynnystä suurempaan kehittämishankkeeseen ryhtymiseen, sillä sen avulla voi selvittää, onko hankkeella ylipäänsä onnistumisen edellytyksiä. Kyse on ikään kuin ”hankkeen markkinakartoituksesta”.

Valmistelurahan tuloksena syntyy aiesopimus varsinaisesta hankkeesta/kumppanuus, joka sisältää:

  • idean muotoilun,
  • kumppaneiden hakemisen ja kumppanuuksien tunnustelun
  • konkretisointia, kuten tavoitteiden asettelua sekä
  • viestintää, verkostoitumista, osallistamista.

Jos valmistelurahan aikana päädytään siihen, että esim. Älykkäät kylät tai EIP-hanketta ei ole järkevää toteuttaa, tulee valmistelurahan tuloksena olla raportti syistä, miksi hanketta ei kannata toteuttaa. Selvityksen tulos saa siis olla se, että varsinaista valmisteltua hanketta ei haeta – hakematta jättäminen tulee kuitenkin perustella raportilla.

Lisätietoa valmistelurahasta Ruokaviraston sivuilla.

Pienhankkeet

Pienhankkeet ovat rahoituskauden 2023–2027 uusi rahoitusväline, joka ”korvaa” menneen kauden teemahankkeet. Pienhankkeet voivat olla joko kehittämis- tai investointihankkeita. Pienhankkeissa, niin investoinnissa kuin kehittämisessä, pienin myönnettävä tukimäärä on 1 000 euroa. Kokonaiskustannuksiltaan pienhankkeet voivat olla enintään 8 000 euroa. Pienhankkeen tukiprosentti muodostuu hankkeen mukaan. Mikäli kyseessä on investointi, on tukiprosentti 65 %, mikäli taas pienhankkeessa tehdään kehittämistä, on tukiprosentti yleishyödyllisten toimijoiden hakemana 90 % ja muilla toimijoilla 80 %. Loput rahoituksesta katetaan pienhankkeissakin omarahoituksella, joka voi koostua rahasta tai vastikkeettomasta työstä eli talkootyöstä.

Pienhankkeissa tuki maksetaan tuotosperusteisesti kertakorvauksena – ei siis kuitteja vastaan. Pienhankkeiden hankesuunnitelman vaatimukset ovat kevyemmät kuin yleishyödyllisten kehittämis- ja investointihankkeiden hankesuunnitelmien vaatimukset. Pienhankkeen kustannusarvion tulee kuitenkin olla huolellisesti laadittu ja työpaketteihin jaoteltu, jotta niiden toteuttaminen on kaikista jouhevinta. Kertakorvaushankkeisiin, jollainen pienhankekin on, ei voi tulla hankkeen toteutuksen aikana muutoksia muuten kuin aikataulun osalta.

Millainen pienhanke sitten voi olla? 

Pienhankkeella voi kehittää esimerkiksi:

  • Yhdistys järjestää nuorille työpajoja kierrätykseen liittyen
  • paikallinen urheiluseura ja kyläyhdistys kokoaa tietoa kylien reiteistä ja liikuntapaikoista liikuntahaastetta varten
  • harrastusseura toteuttaa kumppanuusmatkan ja aloittaa suunnitelmallisen kansainvälisen yhteistyön

Pienhankeinvestointeja voivat olla esimerkiksi:

erilaiset pienet investoinnit karaokelaitteista tapahtumatelttoihin

kylän laavun uusi kuivakäymälä ja liiteri

pitkospuut

leikkipuiston välineet

kylätalon keittiössä tarvittavat välineet (kodinkoneet, av-välineet)

aurinkopaneelit kylätalon katolle

Ideoita pienhankkeisiin

Lue lisää pienhankkeista Ruokaviraston sivuilta.

Yleishyödyllinen investointihanke

Yleishyödyllinen investointihanke lisää paikallisten asukkaiden hyvinvointia, alueen vetovoimaisuutta, viihtyvyyttä ja yhteisöllisyyttä konkreettisilla investoinneilla tai hankinnoilla.

Tuella voidaan rakentaa, kehittää tai laajentaa kylän yhteisiä kokoontumis- ja harrastetiloja, liikuntapaikkoja jne. tai hankkia yhteiseen yleiseen käyttöön koneita, laitteita ja kalusteita. 

Investoinnin tulee hyödyttää alueen asukkaita yleisesti, ja sen tulee olla kaikkien asukkaiden ja kylän toimijoiden käytettävissä. Tukea ei voi myöntää yksittäisen harrastajaryhmän investointeihin kuin erityistapauksissa.

  • Tukitaso on 65 %
  • Talkootyöllä voi korvata yksityistä rahoitusta jopa 100 %
  • Yleishyödyllisen investointihankkeen maksimikoko 100 000 €, minimikoko 8 000 €.

Lisätietoa investointihankkeista maaseutu.fi-sivustolta tai Ruokaviraston verkkosivuilta.

Ideoita investointihankkeisiin

Hanketukea voivat hakea:

  • Julkisoikeudellinen yhteisö (esim. kunta, kuntayhtymä)
  • Yksityisoikeudellinen yhteisö, esim. rekisteröitynyt yhdistys (mm. kyläyhdistys)
  • Osuuskunta
  • Säätiö

Yleishyödylliset kehittämis- ja investointihankkeet on tarkoitettu ideoille jotka parantavat maaseudun palveluja ja viihtyisyyttä ja kohdistuvat laajalle joukolle ihmisiä. Hankkeella voi mm. uudistaa elinkeinoja, kehittää kannattavuutta, lisätä osaamista ja parantaa maaseudun palveluita ja asumisen edellytyksiä.

Hakijalla on oltava riittävät taloudelliset ja toiminnalliset edellytyksen hankkeet toteuttamiseen. Tukea ei kuitenkaan myönnetä hakijan tavanomaiseen toimintaan.

Rahoitettavien hankkeiden tulee olla Tarinoiden Tunturi-Lappi -strategian mukaisia, ja täyttää Leader Tunturi-Lappi ry:n hallituksen hyväksymät valintakriteerit. Leader Tunturi-Lappi ry:n hallitus tekee päätöksen hankkeen puoltamisesta tai puoltamatta jättämisestä. Varsinaisen päätöksen tuen myöntämisestä tekee aina Lapin ELY-keskus.

Strategian painopisteenä ovat

  1. Saavutettavuutta lisäävä osaaminen 
  2. Arktinen viisaus ja perinteet
  3. Kestävät ratkaisut
  4. Liikettä kyliin

Esimerkkejä tuettavasta toiminnasta:

  • Kylätalon remontti
  • Kylän ja ympäristön kehittämissuunnitelma
  • Alueen viihtyisyyteen liittyvät toimenpiteet
  • Harrastusmahdollisuuksien kehittäminen
  • Kysy lisää!