Leader-Tunturi Lappi ry toimii hankkeen päätoteuttajana, ja osatoteuttajana on Tulevaisuuden tutkimuskeskus, joka toimii Turun yliopiston alaisuudessa. Hankkeen tiiviissä yhteistyössä ovat mukana kaikki alueen neljä kuntaa, Enontekiö, Kittilä, Kolari ja Muonio, ja yhteistyötä tullaan tekemään aktiivisesti Lapin oppilaitosten sekä Tunturi-Lapin Kehitys ry:n kanssa. Hanke on jatkoa Whenever You Need Extreme -hankkeelle, joka toteutettiin Tunturi-Lapissa vuosina 2021-2023.
Arktinen viisaus -hanke keskittyy erityisesti Tunturi-Lapin alueen elinvoimaisuuden lisäämiseen sekä kestävien ja innovatiivisten ratkaisujen kehittämiseen arktisissa olosuhteissa. Hankkeen painopistealueita ovat kestävät ratkaisut, matkailun kehittäminen, paikallisten elinkeinojen vahvistaminen sekä kulttuuriperinnön vaaliminen. Hankkeeseen on ilmoittautunut mukaan jo 10 alueen etukenoyritystä ja hankkeeseen voi tulla mukaan missä kohtaan vain.
Leader-Tunturi Lappi ry toiminnanjohtaja, ja hankkeen vastuullinen johtaja Tuuli Kinnunen, iloitsee rahoituksen myöntämisestä: ”Tämä rahoitus antaa meille erinomaisen mahdollisuuden edistää Tunturi-Lapin alueen elinvoimaisuutta ja kestävää kehitystä. Arktinen viisaus -hanke on tärkeä askel kohti alueemme rohkeaa kehittämistä ja TKI- eli tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukemista. Visiossamme Tunturi-Lappi on alkuperäisen arktisen viisauden sekä edistyksellisen toiminnan kehto.”
Hankkeen tavoitteet ja toimenpiteet
Hanke edistää Tunturi-Lapin innovointivalmiuksia niin aluetasolla kuin yrityksissä.
Alueellisesti tämä tarkoittaa kuntatoimijoiden, yritysten ja TKI-toimijoiden välisen verkostomaisen toiminnan, eli alueellisen innovaatioympäristön kehittämistä.
Yritystasolla innovointikyvykkyyttä kasvatetaan pilotoimalla alueen erityisiin olosuhteisiin kehitettyä innovointipolkua.
Hanke hyödyntää olemassa olevia rakenteita ja resursseja niin, että verkoston toimintamalli olisi mahdollisimman kevyt eikä vaadi isoja lisäresursseja yksittäiseltä toimijalta. Alueellinen verkostomainen innovaatioympäristö luo toimintaedellytykset TKI-toiminnalle ja yritysten kestävälle kasvulle. Hankkeen aikana pilotoitava innovointipolku tukee sitä, että toimijat oppivat yhdessä jalostamaan ideat kilpailukykyisiksi ja ekologisesti kestäviksi innovaatioiksi: uusiksi tuotteiksi, palveluiksi ja yhteistyömuodoiksi.
Yhteys alueelliseen ja kansalliseen kehittämiseen
Arktinen viisaus -hanke tukee Leader-Tunturi Lappi ry strategiaa ”Tarinoiden Tunturi-Lappi”, joka painottaa kestävää kehitystä, paikallisen elinkeinoelämän vahvistamista ja ympäristöystävällisten ratkaisujen edistämistä. Hankkeen tavoitteet ja toimenpiteet ovat linjassa strategian kanssa, ja ne pyrkivät parantamaan alueen kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta pitkällä aikavälillä. Hanke vastaa myös Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 -ohjelman toimintalinjaa 1. Innovatiivinen Suomi edistämällä elinkeinoelämälähtöistä innovaatiotoimintaa ilmasto- ja kestävän kehityksen tavoitteet huomioiden sekä tukemalla pk-yritysten kasvua, uudistumista ja TKI-toimintaa.
Älykkään erikoistumisen strategian kärkitoimialoista hankkeen kohteena ovat matkailu ja luonnontuoteala, ja painopisteistä erityisesti hyvinvointi- ja elämyspalvelut luonnosta, tavoitteena hyödyntää luontoa kestävien hyvinvointi- ja elämyspalveluiden lähteenä sekä vauhdittaa yritysten vastuullista kasvua. Hanke tunnistaa myös teknologiat kestävän tuotannon ja palveluiden uudistajana.
Leader-Tunturi Lappi ry saama rahoitus on merkittävä tunnustus alueen potentiaalille ja sen asukkaiden sitoutumiselle kestävään kehitykseen. Hanke käynnistyy virallisesti lokakuussa 2024, ja ensimmäiset toimenpiteet ovat odotettavissa jo vuoden loppuun mennessä.
Rekrytointi auki!
Hankkeeseen haetaan nyt projektipäällikköä, joka vastaa hankkeen käytännön toteutuksesta ja koordinoinnista. Projektipäällikkö tulee työskentelemään tiiviisti kaikkien yhteistyötahojen kanssa varmistaakseen hankkeen tavoitteiden saavuttamisen. Hae projektipäälliköksi tästä!
Artikkelikuva: Lapin materiaalipankki | Studio Artica