Tuuli Kinnunen on Leader Tunturi-Lappi ry:n uusi toiminnanjohtaja

Olen paljasjalkainen lappilainen ja Tunturi-Lappiin muutin syksyllä 2016. Rovaniemeltä pohjoisempaan minua houkutteli puuterilumet, Ylläksen seitsemän tunturia ja liikkumisen vapaus. Sittemmin olemme perheeni kanssa asettuneet tunturien juurelle ja rakentaneet tänne niin kodin kuin yhteisön.

Koulutukseltani olen yhteisöpedagogi sekä luontoyrittäjä ja tällä hetkellä opiskelen töiden ohessa yrittäjyyden, johtamisen ja liiketoiminnan kehittämisen ylempää ammattikorkeakoulututkintoa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. 

Monipuolinen työkokemukseni on muokannut minusta joustavan, ratkaisukeskeisen ja yhteistyökykyisen tekijän. Olen työskennellyt pitkään Lapissa matkailualalla ja minulla on ollut vuosien varrella päässäni niin tonttulakki, kypärä kuin toimistonuttura myynnin, markkinoinnin ja tuotekehityksen parissa. Leaderille siirryin Lapin ELY-keskukselta, jossa toimin rahoitusasiantuntijana valtakunnallisessa harvaan asuttujen alueiden matkailuhankkeiden rahoituskokonaisuudessa (hama-hankkeet).

Uudessa toiminnanjohtajan roolissani tavoitteena on toimia aktiivisena ja innostavana tulevaisuuden tekijänä sekä käytännönläheisenä kumppanina alueen toimijoille. Haluan olla osaltani rakentamassa kestävää tulevaisuutta ja vaikuttamassa alueellisesti ihmisten, yrittäjien ja yhteisöjen hyvinvointiin.

Seuraavana askeleena aion tehdä kyläkierroksen Tunturi-Lapin toiminta-alueella ja tutustua kylien mahdollisuuksiin kehittää omaa kotipaikkaansa.

Olethan yhteydessä, niin voimme yhdessä rakentaa Tarinoiden Tunturi-Lappia!

Tuuli Kinnunen
+358 40 579 0639
tuuli.kinnunen@tunturileader.fi