Kylätalot luovat paikan kohtaamisille arjessa ja juhlassa ollen parhaimmillaan monikäyttöisiä tiloja, joista pääsevät nauttimaan niin kyläläiset kuin vierailijatkin. Suomen maaseudulla kylätalot keräävät kyläläiset yhteen esimerkiksi bingoon, erilaisille kursseille, ruokailemaan ja liikkumaan.
Vuosina 2014–2022 Leader-rahoitusta myönnettiin kylätalojen kunnostamiseen ja rakentamiseen reilu 160 000 euroa. Rahoituksen lisäksi kyläläiset ahkeroivat talkoiden merkeissä ja käyttivät yksityistä rahaa, jotta kylätalot saatiin uuteen kukoistukseen.
Elinvoimaisuutta tunturilappilaisiin kyliin kylätalojen rakentamisen ja remontoinnin muodossa luotiin Kolarin Pasmajärveen ja Nuottavaaraan, Kittilän Rauhalaan, Muonioon ja Kittilän Kaukoseen. Myös meneillään olevalla ohjelmakaudella rahoitusta on jo myönnetty kylätalojen kunnostamiseen.
Kylätalojen kokonaisrahoitus ja talkootyötunnit 2014-2022


Vanhasta koulusta eläväiseksi kyläkeskukseksi
Ylimuonion kylätoimikunta ry tarttui Leader-rahoituksen mahdollisuuteen ja kunnosti vanhan koulun kyläläisten käyttöön.
Rahoituksen avulla vanha koulu sai uuden elämän – remontti sisälsi muun muassa ilmalämpöpumpun asennuksen, ikkunakorjauksia, pyörätuolirampin rakentamisen sekä katon ja vesiputkien kunnostuksen. Remontin ansiosta kylätalo on entistä energiatehokkaampi sekä saavutettavampi.
Kylätalossa on järjestetty muun muassa jumppia, kerhoja ja muita yhteisiä tapahtumia kyläläisille. Tutustu Ylämuonion kylätalon tarinaan maaseutu.fi-sivulla.
Kylätalo palvelee myös matkailijoita
Rauhalan kylätalo -hanke Kittilässä on hieno esimerkki siitä, miten kylätalo voi palvella myös matkailijoita ja paikallisia yrityksiä.
Kaunis hirsirakenteinen kylätalo rakennettiin kylän korkeimmalle paikalle, maisemallisesti upealle Sepän mäelle. Talkootyön ja Leader-rahoituksen ansiosta projekti saatiin valmiiksi reilussa puolessatoista vuodessa.
Kylätalo sijaitsee aivan Pallas-Yllästunturin kansallispuiston retkeilyreittien lähellä, jolloin myös matkailijat voivat hyödyntää kylätaloa.
Tutustu hankkeen loppuraporttiin.
Energiatehokkaampi kylätalo Leader-tuella
Nuottavaaran kyläyhdistys ry. toteutti hankkeen, jossa kylätalon vanha lämmitysjärjestelmä korvattiin maalämmöllä. Muutoksen ansiosta lämmityskustannukset laskivat ja kylätaloa voi tänä päivänä käyttää ympäri vuoden. Nuottavaarassa elää vahva talkoohenki – hankkeen ensimmäisiin talkoisiin osallistui kymmeniä ihmisiä eri puolilta Lappia ja aina Ruotsista saakka.
Tutustu hankkeen loppuraporttiin.
Pasmajärven kylätalon muodonmuutos
Pasmajärven maa- ja kotitalousseura ry:n johtama hanke keskittyi entisen koulurakennuksen kunnostukseen kylätaloksi. Opettajan asunnon tilat modernisoitiin ja lämmöneristystä parannettiin. Hankkeen ansiosta kyläläiset saivat nykyaikaiset tilat niin juhliin, toimistotyöhön kuin matkailijoiden majoittamiseen.
Pasmajärvestä kerrotaan, kuina Leader-rahoitus mahdollisti pitkäaikaisen unelman toteuttamisen. Talkoilu ja yhteistyö paikallisten kesken toi myös lisää yhteenkuuluvuutta kyläläisten keskuuteen, kerrotaan hankkeen loppuraportissa.
Kylätalo kuntoon myös omalla kylällä
Onko teidän kylällä rapistumaan päässyt kylätalo? Tai kaipaatteko kylälle uutta kokoontumispaikkaa? Tutustu Leader-rahoituksen tarjoamiin mahdollisuuksiin kylille ja yhteisöille.
Tutustu Outokaira tuottamhan ry:n Vasara ja nauloja -hankkeen materiaaleihin. Materiaaleista saat vinkkejä rakentamiseen liittyvien hankkeiden hakemiseen.
Leader-rahoituksella tuetaan ja kehitetään kylien ja alueiden elinvoimaisuutta, viihtyisyyttä ja elämisen sekä yrittämisen edellytyksiä. Tutustu Leader-rahoituksen mahdollisuuksiin ja ota yhteyttä Tunturi-Lapin Leaderin henkilöstöön keskustellaksesi rahoituksen mahdollisuuksista.