Vuoden 2026 tapahtumat on julkaistu – Arktinen Viisaus

Arktinen viisaus -hankkeen vuoden 2026 työpajat vievät yrittäjät luonnon hiljaisuuteen, tulevaisuusskenaarioiden äärelle ja kohti konkreettisia kasvun askeleita. Kevään ja syksyn tapahtumissa ideat jalostuvat suunnitelmiksi, verkostot vahvistuvat ja tulevaisuus muuttuu keskustelusta teoiksi.

Arktinen viisaus -hankkeen yrittäjille suunnatut tapahtumat ja työpajat keskittyvät tänä vuonna innovointipolulla syntyneiden ideoiden konkretisoimiseen ja vaikuttavuuden vahvistamiseen. Tavoitteena on tukea yrityksiä kasvussa, rahoituksen hyödyntämisessä sekä uusien liiketoimintamahdollisuuksien tunnistamisessa.

Kevään aikana pääsemme vielä vapauttamaan ajattelua ulkona järjestettävässä innovointityöpajassa, jonka teemoina ovat hiljaisuus, luonnon äänimaailma ja luonnon hyvinvointivaikutukset. Työpaja kutsuu tarkastelemaan, miten luonnon elementtejä voidaan hyödyntää osana liiketoimintaa. Lisäksi saamme kiinnostavia asiantuntijapuheenvuoroja tapahtumaan.

Tarjoamme yrittäjille myös mahdollisuuden kurkistaa hankkeen aikana Tunturi-Lapin mikro- ja pienyrittäjien tueksi rakennettuihin tulevaisuusskenaarioihin. Viestimme tästä tapahtumasta lisää pian!

Luonnon taajuudella -innovointitapahtuma 7.5.2026

Keväällä 2026 toteutetaan luonnossa järjestettävä innovaatiotapahtuma. Teemoina ovat hiljaisuus, luonnon äänimaailma, luonnon hyvinvointivaikutukset sekä uudistava liiketoiminta.

Tapahtuma on suunnattu innovointipolun yrittäjille sekä muille alueen toimijoille. Konseptissa hyödynnetään ennakointitietoa ja innovaatiokortteja, jotka pohjautuvat tutkimukseen ja ennakointitietoon.

Tarkempi sisältö täsmentyy kevään 2026 aikana. Varaa päivä kuitenkin jo kalenteristasi!

Päätöstapahtuma ja Jatkoaskeleet Syksyllä 2026

Syksyllä 2026 järjestetään hankkeen huipentava päätöstapahtuma. Samassa yhteydessä toteutetaan Jatkoaskeleet-työpaja, jossa yrittäjät voivat:

  • jatkokehittää ideoitaan
  • saada tietoa rahoitusmahdollisuuksista ja kansainvälistymisestä
  • hyödyntää henkilökohtaisia asiantuntijatapaamisia
  • pitchata uusia ideoita ja saada niille näkyvyyttä

Tavoitteena on siirtää ideat seuraavalle tasolle, kohti toteutusta ja markkinoita Arktisen Viisauden aikana totuttuun tyyliin!

Julkaisemme tapahtuman lisätietoja myöhemmin keväällä.

Materiaalipankki yrittäjille

Innovointipolun materiaalit julkaistaan Leader Tunturi-Lapin verkkosivustolla käyttäjäystävällisessä muodossa.

Materiaalipankki sisältää muun muassa ohjeistusta ennakoinnin ja palvelumuotoilun hyödyntämiseen, arktisen viisauden vastuullisuusmallin eli arkisen viisauden mallin sekä työskentelypohjia ja käytännön harjoituksia ideoiden jatkokehittämiseen.

Viestimme materiaalipankin julkaisusta heti, kun se on valmis.

Vuoden 2025 tapahtumien lyhyt koonti

Vuonna 2025 toteutettiin pääosa innovointipolun tapahtumista. Työpajoihin osallistui yhteensä 35 eri yritystä.

Innovointipolku koostui Oivallus-, Kiteytys- ja Palaute-työpajoista. Viimeinen Jatkoaskeleet-työpaja toteutetaan syksyllä 2026 järjestettävän Huipennus-tapahtuman yhteydessä.

Polkuun sisältyi myös ajattelun ravistelua ja innovointia arktisista, äärimmäisistä luonnonolosuhteista käsin. Innovoimme muun muassa Pimeän rajamailla -teeman ympärillä, jossa yrittäjä Aleksi Taipale avasi pimeyden hyödyntämistä liiketoiminnassa Suomessa. Lisäksi tarkastelimme “uutta luksusta” erityisesti lumettoman ajan tuotteiden ja palveluiden näkökulmasta.

Työpajat toimivat luottamuksellisina kohtaamisalustoina, joissa syntyi: uusia kontakteja, vertaistukea, yhteistyömahdollisuuksia ja konkreettista liiketoiminnan kehittämistä.

Jaa artikkeli

Ajankohtaista