Valokuidun tarve harvaanasutuilla alueilla jatkuu

Valokuidulla elämää ja turvaa Lapin kyliin-hankkeen toimenpiteet päättyvät marraskuussa 2025. Työtä kylien toimivien verkkoyhteyksien eteen tarvitaan yhä.

Valokuidulla elämää ja turvaa Lapin kyliin-hankkeen toimenpiteet päättyivät marraskuun 2025 loppuun. Hankkeella saatiin hyviä tuloksia aikaiseksi. Mm. 17 kyläverkkohakemusta laitettiin Lapin ELY-keskukselle vireille. Hankkeessa tavoitettiin yli 3 000 kyläläistä.

Leipeen kyläverkon hankeväki kertoi marraskuussa 2025, että heidän kylällään odotetaan kuidun kytkemistä valtakunnan verkkoon jo tälle vuodelle. Kylän nuoret odottavat sitä kuulemma kuin joululahjaa.

Lappiin on kyläverkkohankkeilla rakennettu valokuituverkkoa ahkerasti jo reilut 10 vuotta. Työ ei ole valmis vieläkään. On paljon alueita, joissa tietoliikenneyhteydet ovat yhä heikot ja markkinaehtoisesti kuitua ei ole saatavilla. Ilman hanketukea kylien tilanne ei parane. Siksi on tärkeää, että toimivat tietoliikenneyhteydet pysyvät niin kansallisessa keskustelussa mukana kuin viestinnässä Brysselin suuntaan. Samaan aikaan tulee kiittää niistä mahdollisuuksista, joita ELY-keskuksen kautta on jo tähän mennessä saatu, mutta lisää tukea tarvitaan jatkossakin.

Hankkeen toimenpiteistä, tavoitteista ja tuloksista esitys

Tutustu Valokuidulla elämää ja turvaa Lapin kyliin-hankkeen toimenpiteisiin, tavoitteisiin ja tuloksiin.

Kivitaipaleen kylässä juhlittiin talkoolaisten aktiivisuutta

Talkootyö on yksi osa kyläverkkohankkeita. Monesti kylissä ollaan etukäteen huolissaan, että riittääkö talkoolaisia hankkeissa. Usein talkootyötavoitteet tulevat kyllä täyteen. Kivitaipaleella tavoite ylitettiin reilusti.

Toimivat verkkoyhteydet ovat meidän kaikkien yhteinen asia, joka vaatii huomiota jatkossakin. Kyvykkäät kyläverkot -hankkeen tarkoituksena on jatkaa työtä Lapin kylien verkkoyhteyksien eteen. Hanketta on haettu, mutta siitä ei ole vielä päätöstä. Kiitos kaikille hankkeeseen osallistuneille. Kiitos Lapin ELY-keskus vahvasta yhteistyöstä.

Jaa artikkeli

Ajankohtaista