Idea lähti liikkeelle, kun joukko nuoria oli puhunut haaveistaan airsoft-tapahtumasta. Pari heistä oli ollut mukana ohjaamassa airsoft-peliä alakouluikäisille lapsille. Siitä jäi sitten kipinää oman ikäiselle pelitapahtumalle. Kuulimme, että hankerahaa olisi vielä haettavissa. Vertti Barkholm lähti sitten kyselemään halukkuutta uudelle tapahtumalle.
Hankerahaa haetaan 500e 28.9.2020. Hankehakemusta täydennetään kuulopuheiden perusteella 2.10.2020. Alkuperäinen 500e hakemus hyväksytään 19.10.2020. Tapahtuma päätettiin järjestää 31.10.-1.11.2020. Aseet tilattiin 21.10.
Tapahtuman järjestämiseen tarvittiin siis aseet, varusteet ja kuulat. Pelipaikka on paikallisen yrittäjän omistama konehallialue. Saimme kyseisen alueen käyttöön maksutta. Mainostaminen toteutettiin paperisilla mainoksilla ja some-markkinoinnilla yhteistyössä Muonion nuorisotoimen kanssa.
Tapahtuman kävijämäärä 31.
Tapahtuma meni järjestävien nuorten mielestä ”ihan hyvin”. Paikallislehden toimittaja haastatteli Luukasta ja kävi valokuvaamassa. Tekniset viat vaikuttivat vähän ensimmäisen päivän tunnelmaan. Toinen päivä meni jo aseidenkin puolesta paljon paremmin. Osallistujat jäivät kaipaamaan lisää samankaltaista toimintaa. Paikalla oli monta ensikertalaista. Moni heistä suunnitteli tapahtuman päätyttyä hankkivansa omat varusteet. Hakutavoite oli, että nuoret saadaan innostumaan harrastuksesta ja että harrastajien määrä kasvaisi Muoniossa. Voimme siis todeta, että onnistuimme tavoitteessa.
3.11.2020 Muoniossa
Luukas Haikoinen
Vertti Barkholm
”iha hyvi se meni tehtiin julisteet ja vuokrattiin aseet.” Luukas Haikonen, 2020